Etusivu » Artikkelit, joiden kirjoittaja on Marjo Puro

Kirjoittajan Marjo Puro arkisto

Kilpailijat ja talkootiimi huippuvireessä ratamelonnan SM-kisoissa

Tampereen Vihuri järjesti 16.-17.7. 2022 Kaukajärvellä ratamelonnan SM osa 1 -kilpailut. Talkootiimiä oli lauantaina täydentämässä myös rakkaan yhteistyö- ja kilpakumppanimme Vanajaveden Vesikoiden talkoolaisia ja Ruoveden kanoottipurjehtijoiden puheenjohtaja.

Helena Korppoo, Ruoveden kanoottipurjehtijat

Kisajärjestelyihin ja talkoisiin tarvitaan noin 40 hengen työpanos päivää kohti. Lisäksi kisat vaativat monen viikon etukäteisvalmisteluita usealta ihmiseltä. Nyt kisajärjestelytiimi voi huokaista helpotuksesta kesän kolmien järjestettyjen kisojen jälkeen.

Kisan kruunasi kilpailijoiden loistava menestys kisoissa. Kirkkaimpana timanttina loisti Netta Malinen, joka meloi kultaa kaikilta matkoilta, joihin hän osallistui. Henkilökohtainen kultamitali tuli 200, 500 ja 5000 metrin matkoilta. Niiden lisäksi Netta ja Olivia Malinen meloivat kultaa 200 ja 500 metrin kaksikkolähdöissä. Nyt Netta jatkaa MM-kisoihin valmistautumista. MM-kisat melotaan Kanadan Halifaxissa 3.-7.8.2022.

Naisten 5000 metrillä Vihurille tuli kaksoisvoitto, kun Netan ja Nina Riosan kamppailu ykköspaikasta kääntyi Netan voittoon Ninan tullessa toiseksi.

Netta ja Olivia Malinen

Nina Riosa ja Aino Lantelankallio toivat mitaleja kaksikkomatkoilta. 1000 metrin matkalla he ylsivät hopeaan ja 200 ja 500 metrillä pronssiin.

Miesten 200 metrin kaksikkolähdössä meloivat Miska Nummela ja Otso Eskonen sekä Mirko Nummela ja Hannu Kaukola. Nummela-Eskonen sijoittuivat kuudenneksi ja Nummela-Kaukola yhdeksänneksi.

Vihurin nuoret melojat Miska (M18) ja Mirko (P16) Nummela sekä Aino (N18) Lantelankallio osallistuivat yleisen sarjan lähtöihin.

Aino meloi 200:lla naisten finaalin seitsemänneksi ja 1000 metrillä viidenneksi. 500 metrin välierä oli jännittävä. Maalikamerasta haettiin ratkaisua sille, pääseekö finaaliin Haikara vai Lantelankallio. Lantelankallio pääsi finaalin sadasosan aikaerolla ja sijoittui finaalissa kahdeksanneksi. Myös 5000 metrillä sijoitus oli kahdeksas.

Miska meloi miesten B-finaalissa sekä 200 että 500 metrillä. 200 metrillä sijoitus oli B-finaalin viides, 500 metriltä tuli B-finaalin voitto. 1000 metrillä sijoitus oli A-finaalin kahdeksas ja 5000 metrillä seitsemäs.

Leon Liljedahl

Kilpailun jälkeen varmistui Ainon ja Miskan paikka nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen joukkueessa.

Nämä kisat olivat ensimmäiset yleisen sarjan kilpailut Mirkolla. Yleisen sarjaan saa osallistua sinä vuonna, jolloin täyttää 15 vuotta. Mirko karsiutui alku- ja välierävaiheissa. 5000 metrillä sijoitus oli 16.

Viikonloppuna melottiin myös special olympics lähtöjä ja Suomen Cupin lähtöjä. Anni Aalto meloi sekä 200 että 500 metrin special olympics -lähtöjen voittoon.

Suomen cupin lähtöihin osallistuivat Leon Liljedahl, Aada ja Iida Lindeman sekä Jari Malinen. Leon sai pronssia 12-sarjan 1250 metriltä ja junnurallista sekä kultaa seurojen yhteisnelikosta. Aada sai pronssia 12-sarjan 200 ja 1250 metriltä sekä junnurallista.

Seuraavaksi kilpaillaan nuorison, 18-vuotiaiden ja mastersien mestaruuksista Lahdessa 30.-31.7. Seuraavat kisat Kaukajärvellä on 6.-7.8. nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat. SM osa 2 kilpaillaan myös Kaukajärvellä 27.-28.8.2022.

Teksti Marjo Puro
Kuvat Raimo Lantelankallio (kilpailijat) ja Marko Marenk (talkoolaiset)

Salon SM-kisat hyvä suoritus melojilta ja järjestäjiltä – katso televisiotaltiointi heinäkuuhun 2023 mennessä

Aino Lantelankallio esittelee maratonmelontaa televisiokatsojille

Tampereen Vihuri järjesti yhdessä Salon Melamoguleiden ja Suomen melonta- ja soutuliiton kanssa Maratonmelonnan SM-kisat Salossa 30.6.–1.7.2022. Torstaina kilpailtiin Short track -lähdöt aivan kaupungin keskustassa Uskelanjoessa. Perjantaina jatkettiin pitkien matkojen lähdöillä Vuohensaaressa.

Oman mausteensa kilpailujen järjestämiseen toi SM-viikko ja erityisesti Short track -lähtöjen televisiointi. Alempana linkit itse kilpailulähetykseen sekä sen lisäksi tehtyihin haastatteluihin Yle Areenassa. Televisioinnissa selostajana on Johannes Oikarinen ja kommentaattorina Anne Rikala. Paikan päällä selostajana toimi Vihurin Hannu Kaukola, joka osaa syvällisesti kertoa lajin, seurojen ja urheilijoiden taustoista. Short trackin palkintojenjakajaksi saatiin Kai Kunnas. Hän pongasi haastateltavaksi myös olympiavoittaja Mikko Kolehmaisen.

Kai Kunnas haastattelee Netta Malista voiton jälkeen

Ensimmäisessä Short track -lähdössä kilpailtiin C-1-kanoottien miesten yleisen sarjan mestaruudesta, 14-sarjalaiset tyttöjen nuorisomestaruudesta ja yli 70-vuotiaiden mastersien mestaruuksista. Vanhin kilpailijoista oli yli 80-vuotias. Vihurin Iida Lindeman otti nuorisomestaruuspronssin tyttöjen 14-sarjassa.

Ensimmäisessä televisioidussa lähdössä miteltiin naisten kajakkiyksiköiden mestaruuksista. Naisten yleisen sarjan mestaruuden vei Vihurin Netta Malinen. Netta otti kärkipaikan heti alussa ja piti selvän johtonsa loppuun asti. Vihurin Aino Lantelankallio vei pronssimitalin naisten 18-sarjassa ja Tanja Jantunen sai hopeaa 35-vuotiaiden naisten sarjassa.

Toisessa televisioidussa lähdössä, miesten kajakkiyksiköiden lähdössä, oli eniten lähtijöitä. Lähettäjä Hannu Kaukola lähetti 20 miestä matkaan kahdesta rivistä. Lähtö kapealla joella oli vauhdikas ja dramaattinen. Yksi kisan ennakkosuosikeista, Kangasalan melojien Niko Keskinen, kaatui lähtörytinässä. Hän pääsi jatkamaan matkaa, mutta menetti mahdollisuuden kirkkaimpiin mitaleihin.

Hannu Kaukola toimi ratamestarina, lähettäjänä ja kuuluttajana

Muutaman kaatumisen lisäksi joillekin kilpailijoille tuotti haasteita tiukat kaarrokset. Miesten yleisen sarjan kisan kaksoisvoittoon meloivat Vanajaveden vesikoiden veljekset Jaakko ja Kalle Hippeläinen. 18-vuotiaiden miesten sarjassa Vihurin Miska Nummela taisteli neljännestä sijasta Porin Melamajavien Davide Bottierin kanssa. Davidelta löytyi voimaa vielä loppukiriin ja Miska joutui tyytymään yleisen sarjan viidenteen sijaan. 18-vuotiaiden poikien sarjassa Miska ylsi hopeaan. Vihurin Ilmari Anttila kaatui kisan loppupuolella ja joutui keskeyttämään.

Perjantaina kilpailua jatkettiin pitkillä matkoilla Vuohensaaressa. Ensimmäisessä lähdössä meloivat 10-12- vuotiaat Suomen Cupin lähdössä. Vihurin Aada Lindeman sai kultamitalin 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Toisessa lähdössä kamppailtiin nuorisomestaruuksista. Vihurin Iida Lindeman meloi pronssille 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa.

Vihurin lippu korkealla Salossa

Lopuksi matkaan lähetettiin miehet ja heti perään naiset. Olosuhteet olivat raskaat: selällä kävi voimakas sivutuuli, joka nostatti voimakkaita aaltoja, välillä jopa vaahtopäitä. Lisäksi lämpötila oli hellelukemissa,
noin 30 asteessa. Olosuhteet saivat monet, varsinkin vanhemmat melojat keskeyttämään kilpailun. Eri syistä keskeyttäneitä perjantain lähdöissä oli peräti seitsemän. Miesten yleisen sarjan voittoon meloi Short trackinkin voittanut Jaakko Hippeläinen. Miska Nummela meloi matkaa yhteistyössä 50-sarjan Jussi Vallinin kanssa. Lopussa Jussilla oli vielä voimia kiriä neljänteen sijaan ja näin ollen Miska Nummela tuli tälläkin matkalla yleisen sarjan viidenneksi ja ikäsarjansa toiseksi. Ilmari Anttila meloi miesten 18-sarjan pronssia.

Naisten sarjassa Vihuri sai kaksoisvoiton. Netta Malinen ja Nina Riosa kamppailivat koko matkan mestaruudesta. Loppuratkaisu tuli viimeisellä kierroksella Netan eduksi. Aino Lantelankallio tuli yleisen sarjan viidenneksi ja 23-sarjan kolmanneksi. Tanja Jantunen joutui keskeyttämään.

SM-viikon melontakisat olivat ikimuistoinen kokemus sekä kilpailijoille että talkooväelle.

TV-taltiointi

Yle kuvasi torstaina 30.6.2022 kilpailulähtöjä ja teki sen lisäksi kaksi lyhyttä haastattelua. Tallenteet ovat Areenassa ja katsottavissa vuoden ajan myös Suomen ulkopuolella.

Muita uutisia

Valokuvia

Vihurin kuva-arkistossa on lisää kuvia kummaltakin päivältä.

Marjo Puro

Tampere-melonta ja sekapari SM-kisat Kaukajärvellä 7.-8-9.

Tervetuloa osallistumaan, katsomaan tai talkoilemaan Tampere-melontaan lauantaina 7.8. Kaukajärvelle. Kilpailukutsu löytyy

https://www.melontajasoutuliitto.fi/@Bin/1910380/Tampere_kilpailut_7_8_9_2019.pdf

Tämä julkaisu erääntyy 18.09.2019 17:33

LÄHTÖLISTAT SM-osa II-kilpailut ja Suomen Cupin osakilpailu 31.8.-1.9.2019

https://urly.fi/1hWb

Tämä julkaisu erääntyy 12.09.2019 16:22

SM osa II -kilpailut ja Suomen Cup -kilpailut Kaukajärvellä 31.8.-1.9.

Kisakutsu julkaistu 31.7.2019

RATAMELONNAN SM-osa II ja

Suomen Cup IX -osakilpailu

TAMPEREEN KAUKAJÄRVEN MELONTASTADIONILLA

Lauantaina ja sunnuntaina 31.8. – 1.9.2019

KILPAILUOHJELMA:

Lauantai  31.8.

Joukkueenjohtajien kokous klo 09:00

Alkuerät alkaen klo 10:00

Sunnuntai 1.9.

Alkuerät alkaen klo 09:00

SARJAT JA MATKAT:

SM-SARJAT                                                             

Lauantai  31.8.

Joukkueenjohtajien tulee toimittaa kaikkia SM- ja Suomen cupin lähtöjä koskevat muutokset kirjallisina kilpailukansliaan klo 9:00 mennessä.

K-4 200 m Miehet                                      K-4 200 m Naiset

K-4 500 m Miehet                                      K-4 500 m Naiset

K-2 5000 m Miehet                                    K-2 5000 m Naiset

Sunnuntai 1.9.                                                  

K-4 1000 m Miehet                                    K-4 1000 m Naiset

K-4 5000 m Miehet                                   

K-1 3×200 m viesti Miehet                       K-1 3×200 m Naiset

Suomen Cup -sarjat

Suomen-Cup melotaan lauantaina ja sunnuntaina 31.8.-1.9.

Päiväkohtaiset matkat ilmoitetaan ilmoittautumisten jälkeen:

Sunnuntain lähtöjä koskevat muutokset kirjallisina kilpailukansliaan klo 8:00 mennessä.

Master sarjat M+N:        K-1 200 m

Miehet ja Naiset:            K-1 200 m ja C-1 200 m

P-18 ja T 18:                     K-1 200 m

P-16 ja T-16:                     K-1 200 m, K-2 200 m sukupuolineutraalit

P-14 ja T-14:                     K-1 200 m, 500 m  ja 2500 m

P-12 ja T-12:                     K-1 200 m, 1250 m ja taitorata

P-10 ja T-10:                     K-1 200 m, 1250 m ja taitorata

T ja P 12-16:                     Nuorisoviesti 3×200 m 

SN 14:                                K-4 200 m ja 500 m

SN 10-12:                         K-4 mini 200 m ja 500 m

Special Olympics:           K-1 200 m ja 500 m

Kisaformaatit

http://www.melontajasoutuliitto.fi/lajit/ratamelonta/kilpailukalenteri/rata-ja-maratonmelonta-2019/

ILMOITTAUTUMISET:

SM-lähdöt:

Ilmoittautumiset 21.8. mennessä Suomen Melonta- ja Soutuliiton toimistoon, ratamelonnan sääntöjen mukaisesti osoitteeseen: toimisto@melontajasoutuliitto.fi  ja kopio ilmottautumisesta kilpajaos@vihuri.info

tai postitse:

Suomen melonta- ja soutuliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki.

Ilmoittautumiseen maininta Ratamelonnan SM osa II. Jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä. Kilpailijoilla on oltava voimassa oleva kilpailulisenssi.

Suomen Cup -lähdöt:

Ilmoittautumiset 23.08.2019 mennessä sähköpostilla:        kilpajaos@vihuri.info

Jälki-ilmoittautumisista peritään Suomen-Cup kilpailun osalta kaksinkertainen osallistumismaksu. Kilpailijoilla on oltava voimassa oleva kilpailulisenssi. 10-, 12-  ja 14- sarjoissa melontaliivi pakollinen.

10 ja 12 v sarjojen taitorata melotaan sääntöjen mukaan samalla kajakilla kuin muut ko sarjan K-1 matkat.

ILMOITTAUTUMISMAKSUT:

K-1/C-1 14e, K-2 sekä viestit 19e, K-4 29e

Osallistumismaksut 25.08.2017 mennessä tilille: FI77 5732 2620 0387 03

Saaja:  Tampereen Vihuri ry

TIEDUSTELUT:

Tampereen Vihuri ry: Marjo Puro, puh. 050 5439866, email: puromarjo@gmail.com

Kangasalan Melojat ry: Tapani Saarinen, puh. 040-559 8669, email:   saaristapsa@gmail.com

Tiedotteet ja lähtölistat julkaistaan niiden valmistuttua:      www.vihuri.info

 

Tervetuloa!                                                      

Tämä julkaisu erääntyy 15.09.2019 20:34

Vihurin hallitus esittäytyy

OSA 1

Kevään vuosikokouksessa valittiin seurallemme uusi johtokunta.

Puheenjohtajana jatkaa Minna Kantsila, varapuheenjohtajana Ville Mantere, taloudenhoitajana Katri Kantola. Sihteeriksi valittiin Teemu Marku. Muut johtokunnan jäsenet ovat Marjo Puro, Johanna Mäenalusta, Niila Paloniitty, Marko Marenk, Esa Räsänen, Jarkko Uitti ja Jaska Kallio. Johtokunnan jäsenet esittäytyvät. Tässä neljä ensimmäistä esittelyä.

Ville Mantere on ollut Vihurissa vuodesta 2010. Hän on kurssijaoksen vetäjä ja varapuheenjohtaja.

Ville kertoo kuinka hän on päätynyt melonnan pariin: “Vuonna 2002 perustimme melontakaverin kanssa melontaseuran. Ei meillä ollut mitään koulutusta melontaan. Kunhan kauhoimme Kymijoella keskenämme. Ilmoittauduimme ohjaajakurssille, jotta saimme pidetyksi peruskursseja ja  lisää melojia seuraamme. Ohjaajakurssin pääsykokeena oli kutakuinkin nykyisen EPP2 taitotestin läpäisy. Olimme taitotestin jokaisessa suorituksessa tarkoituksella viimeiset näytön antajat. Siksi, ettemme tienneet juuri mitään oikeista tekniikoista ja saimme katsella muutaman mallisuorituksen ennen omaa plagiointia.
Siitä se lähti liikkeelle. Nyt Myllykosken Ladulla on Kymijoen rannalla upea vesistökeskus, paljon kajakkeja ja paljon aktiivisia melojia. ”

Ville kertoo, että aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan: “Meloin Helsingin edustalla iltahämärässä keltaisella Prion Barracudallani. Eipä ollut valoja kajakissa, eikä otsalamppuakaan ja siitä sainkin maksaa hinnan. Moottorivene lähestyi vasemmalta keula ylpeästi pystyssä ja suunta oli suoraan minua kohti. Mietin, pitääkö väistää kovaa meloen, sata mnopeeaa, vai peruuttaa vai huitoa merkinantoja melalla. Moottoriveneen suunta ei ollut vakaa ja tein kaikkia edellä mainittuja peliliikkeitä. Vene lähestyi ja otin viimeisen spurtin eteenpäin – turhaan. Vene kaartoi samalla loivasti ja suunta oli jälleen kohti minua. Eäisyys oli jo melko pieni, pelottavan pieni ja päätin jättää kajakin. Kajakki kumoon,  aukkari auki, ponnistus alaspäin ja reippaita uimaliikkeitä kohti meren pohjaa turvaan. Olettaakseni riittävän syvällä käännyin ja katsoin ylöspäin. Moottorivene meni ehkä muutaman kajakinmitan ohi. Ei siis olisi ollut välttämätöntä poistua kajakista, mutten uskaltanut seurata tilannetta liian pitkälle. Ei vara venettä kaada – kajakin kylläkin.”

Vihurin toivoisin edelleen kehittyvän seurana, jossa harrastetaan kaikkia melonnan lajeja, jotka meidän olosuhteissamme onnistuu. Eri melontalajit ovat tasa-arvoisessa asemassa ja kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Retkimelojat kannustavat ja tukevat eri íkäisiä kilpureitamme ja vastavuoroisesti kilpamelojat opastavat retkimelojia melontatekniikassa. Kurssien ohjaamiset ovat haluttuja talkootöitä kaikille ja vahva me-henki vallitsee Rauhaniemessä ja Kaukajärvellä. Vihuri kasvaa ja rakennamme uuden vajan lisäkalustolle vanhaa kunnostettua vajaa unohtamatta. 
Kesällä pelataan pooloa Kaukajärvellä ja laitetaan Kajakin porukalle kovasti kampoihin. Melontakoulussa on säpinää ja talveksi junioreilla on oma uimahallivuoro. Kilpamelojat eri ikäluokissa ovat kotimaan kärjessä ja muutama kansainvälinenkin tähti kuuluu joukkoomme. Koskimelojat puljaavat ympäri Suomen kuohuvia koskia ja treenaavat Tammerkoskeen rakennetulla lyhyellä koskimelontaradalla. Retkiä on monenlaisia ja kaikki löytävät itselleen sopivan mittaisia maisemakierroksia. Keskiviikkomelonnoissa melojia ja SUP-lautailijoita niin paljon, että Rauhaniemessä laiturimme kupeessa kelluvaan saunalauttaan täytyy jonottaa vuoroaan. Soveltava melonta jatkaa suosiotaan ja Vihuri on toimiva sekä tasa-arvoinen melontaseura kaiken ikäisille, taustaisille ja kuntoisille melojille 🙂

Vihurin muodostuu Jäsenistään, meistä. Mitä enemmän annamme seuralle, sen enemmän seura voi antaa meille.

  • Johanna Mäenalusta
  • Vihurin jäsenenä vuodesta? 2013
  • Olen johtokunnassa ensimmäistä kautta. Varsinaista vastuutehtävää minulla ei ole, mutta koitan pitää retkimelojien ääntä kuuluvilla.
  • Mun juttu on (eväs)retkimelonta. Koskireissutkin käy, jos on hyvät eväät. Olen myös ohjaaja ja mukana kurssitouhuissa, jos ennätän.
  • Kerro jokin mukava melontaan liittyvä muisto Näitä on monta! Aika vähän on tullut huonoja retkiä tehtyä. Ehkä spessuimpia on olleet Utön ja Bengtskärin meriretket viime ja toissa kesänä. Ennen en ollut merellä melonut ja koukkuun jäin. Ja oli hyvät eväät. 
  • Mieleenpainunein kämmi tapahtui ennen Vihurin aikojani eräällä ruotsalaisella kanoottiklubilla. Aurinkoinen ja tyyni keli, bikinit, ei aukkopeitettä, ei aurinkorasvaa. Kirkkaanpunaiset etureidet muuten valkoisissa jaloissa olivat tämän jälkeen sekä kipeät että nolot. Ja pitkään.
  • Viihdyn, kun seuran toiminta jatkuu monipuolisena jatkossakin. Silloin en kerkeä tylsistymään ja pääsen haastamaan itseään uusissa jutuissa.
  • Kolme vinkkiä omasta kokemuksesta: Retkiruoan ei tarvitse olla ankeaa lisää vain vesi -kamaa, Haukisaaren vieressä on retkikohteeksi kiva luolasaari Lassinlinna ja poolotreeneihin on ookoo osallistua, vaikkei osaa heittää palloa.
Johanna Mäenalusta


  • Teemu Marku
  • Vihurin jäsenenä vuodesta? 2016
  • Tehtäväsi johtokunnassa: Sihteeri
  • Mitä teet Vihurissa? Pääosassa omatoiminen retkimelonta, mutta sitä tukemaan on hyvä joskus eksyä koskeen, salivuorolle, uimahallille…
  • Kerro jokin mukava melontaan liittyvä muisto: Koski1 -kurssin 1. lähtö laiturista kun ohjaaja työnsi vauhdilla veteen ja se tunne kun tajuat, että olet pystyssä, hampaat tallella ja häntäluukin on ehjä.
  • Kerro jokin melontaan liittyvä kommellus/hassu tapahtuma/kun kaikki ei mennyt niin kuin suunniteltiin: Kokemäenjoella leppoisan melonnan keskeytti pohjasta irronnut kaasuuntunut uppotukki, joka pullahti pintaan noin kymmenen metrin päässä ja melko korkealle. Oli lähellä ettei vaihtoalusvaatekerta tullut tarpeeseen.
  • Toiveita tai tulevaisuudensuunnitelmia Vihurin toiminnan tai melonnan suhteen? Toivottavasti jäsenmäärä, varsiinkin aktiivisten, pysyy hyvällä tasolla ja toiminnan monimuotoisuus säillyy. Henkilökohtaisesti toivon lisää kilometrejä niin hyvässä kuin huonossakin säässä.
  • Mitä muuta haluat vielä tuoda esille? Muistakaa juoda vettä.

Esa Räsänen

  • Vihurin jäsenenä vuodesta? 2016
  • Tehtäväsi johtokunnassa: Kilpajaoksen vetäjä
  • Mitä teet Vihurissa? Kilpajaoksen kanssa koordinoin Vihurin kilpailutoimintaa erityisesti rata- ja maratonmelonnassa ja toimin myös muun kilpatoiminnan yhteyshenkilönä. Olen myös aktiivisesti mukana lapsi- ja nuorisotoiminnassa sekä kuntomelonnan puolella
  • Tyynet kesäaamut Kaukajärvellä ovat parasta! Edellinen Tampere-melonta jäi myös mieleen: tuuli oli kova enkä uskonut selviäväni kaatumatta, mutta maaliin kuitenkin päästiin. Myös seuramme järjestämistä viikoittaisista tasoituskisoista on hienoja muistoja, kun on voinut (pienen etumatkan turvin) päihittää kansainvälisen tason melojia!
  • Kilpakajakin kanssa on ollut monenlaisia kommelluksia. Viime kesänä menin nurin keskellä mökkijärveä enkä onnistunut läheisen saaren rannasta kipuamaan kajakkiin takaisin. Uin sitten n. puoli kilometriä takaisin mökille. Se on aika pitkä matka uida kajakin kanssa.
  • Tietysti toivon, että seuran toiminta entisestään kasvaa ja kehittyy, ja että melontaolosuhteita saadaan parannetuksi sekä Rauhaniemessä että Kaukajärvellä. Olisi hienoa saada yhteisponnistuksin naapuriseurojen kanssa Kaukajärvelle sellainen melonta- ja soutustadioni, joka täyttää nykyiset kansainväliset kilpailuvaatimukset. Nuorisotoiminnan lisääntyminen on ollut hienoa ja toivon sen jatkuvan. Kilpajoukkueelle realistinen tavoite olisi Suomen Cupin seuramestaruus (v. 2018 toinen sija). Omalla kohdallani koitan pitkällä tähtäimellä parantaa melontakuntoa, tekniikkaa ja tasapainoa. Haasteita riittää!
  • Jos kilpa- tai kuntomelonta erityisesti kiinnostaa ja niihin liittyen on kysymyksiä, niin minuun voi mielellään ottaa yhteyttä!
Esa Räsänen

Turvamelojaksi Virrat-Tampere -uintiin

TaTU Tampre juhlii 100 -vuotista taivaltaan upealla viestiuinnilla Virroilta Tampereelle.

Vihurille on tarjottu mahdollisuutta osallistua tapahtumaan turvamelojina.

Uinti lähtee Virroilta 26.7. klo 2:30 ja saapuu Tampereelle 27.7. klo 12:00.

Melojan tehtävä on varmistaa uimarin turvallisuus melomalla hänen vierellä. 
Lepovuorossa olevat melojat matkustavat mukavan Intti -laivan kyydissä syöden ja lepäillen.

Ilmoittautumiset kurssit(at)vihuri.info

Tämä julkaisu erääntyy 30.07.2019 20:55

Vihurin kesäpäivä 24.7. klo 17

Tervetuloa viettämään Vihurin kesäpäivää keskiviikkona 24.7. alkaen klo 17.00.

Ohjelmassa:

  • makkaraa ja mehua
  • kahvia ja pullaa
  • leikkimielistä kisailua
  • melontakirppis (voit tuoda myytäväksi omat tarpeettomat tarvikkeesi tai voit tehdä löytöjä)

TERVETULOA!

Tämä julkaisu erääntyy 30.07.2019 20:38

Retkikalenteri on julkaistu

Ohjaajamme ovat jälleen suunnitelleet hienoja retkiä kaikkien iloksi. Löydä retkesi ja ilmoittaudu mukaan! Ajantasainen ja kesän mittaan päivittyvä retkikalenteri löytyy osoitteesta https://www.vihuri.info/retkikalenteri/

Kysymyksiä ja kommentteja vihurin retkiin liittyen voi lähettää osoitteeseen retkijaos@vihuri.info

Tämä julkaisu erääntyy 28.10.2019 13:56