Etusivu » Muu toiminta

Muu toiminta

Tampereen vihurilla on aktiivista toimintaa retkimelonnan sekä kilpa- ja junioritoiminnan lisäksi muun muassa koskimelonnassa, kajakkipoolossa ja kuntomelonnassa. Avovesissä tapahtuvan toiminnan lisäksi tukea haetaan myös uimahalli-, kuntosali- ja melontaergovuoroilta.

  • Kanoottipooloa pelataan varsinkin talvisaikaan seuran uimahallivuorolla Tampereen uintikeskuksessa  lauantai-iltaisin. Katso tarkemmin kalenterista.
  • Koskimelonta. Vihurin “kotikoski” on Muroleen koski Näsijärven pohjoisosassa, jossa moni uusi vihurilainen koskimeloja aloittaa harrastuksensa Vihurin koskikurssilla. Kevättulvien aikaan Pirkanmaan monet kosket kolutaan läpi.
  • Kuntomelonta. Kuntomelontajaos toimii kilpajaoksen alla ja sen tavoitteena on innostaa ja opastaa seuran jo juniori-iän ohittaneita jäseniä harrastamaan melontaa kuntoilumielessä
  • SUP-lautailu. Vihurin SUP-lautailutoiminta on aloitettu kesällä 2022 kurssijaoksen alaisuudessa.
  • Uimahallivuorot. Vihurilla on Tampereen uintikeskuksessa melontavuoroja talvikaudella (syyskuun alusta toukokuun loppuun).
  • Kuntosali- ja melontaergovuorot. Vihurin kuntosali- ja melontaergovuorot löydät kalenterista.

Sivua on päivitetty viimeksi 4.7.2023.

Liiton tiedotteita

Kalenterissa seuraavaksi

Katso säännölliset tapahtumat ja kalenterin kuukausinäkymä Kalenteri-sivulla.