Hienoa että olet kiinnostunut liitymään Tampereen Vihuriin!
Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa. Jotta saa jäsenenä myös meloa seuran kalustolla ja seuran tapahtumissa, melontataito on osoitettava jollakin näistä tavoista:
- Suorittamalla Vihurin Meloja 1 -kurssin
- Osoittamalla melontataito erillisessä näyttökokeessa
- Todistamalla melontataito esim. melontaohjaajatodistuksella
Suurin osa uusista jäsenistä tulee seuraan peruskurssiltamme. Kursseista kerrotaan tarkemmin omalla sivullaan. Peruskurssin maksuun sisältyy liittymismaksu, jos liityt samana vuonna kuin käyt kurssin. Sen jälkeen jää vielä maksettavaksi jäsenmaksu ja tyypillisesti myös kalustonkäyttömaksu.
Melontataidon voi hankkia myös muiden järjestämillä kursseilla. Melontataito osoitetaan sitten erikseen sovittavalla näyttökokeella, jonka taitovaatimukset luetellaan alempana tällä sivulla.
Melontataidon voi osoittaa myös esimerkiksi
- melontakurssitodistuksella kuten EPP2
- toisen Melonta- ja soutuliiton alaisen melontaseuran kurssitodistuksella tai
- melontaohjaajatodistuksella.
Tee näin:
- Täytä jäsenanomus netissä. Täytä huolellisesti kohta melontakoulutus!
- Jos olet käynyt tänä kesänä Vihurin peruskurssin, voit heti jäsenanomuksen lähettämisen jälkeen maksaa tarvittavat maksut ja jäsenyys astuu voimaan ilman erillistä vahvistusviestiä.
- Peruskurssin maksuun sisältyy liittymismaksu, jos liityt samana vuonna kuin käyt kurssin. Sen jälkeen jää vielä maksettavaksi jäsenmaksu ja tyypillisesti myös kalustonkäyttömaksu.
- Vihurin hallitus käsittelee muut kuin tämän vuoden Vihurin melontakurssien käyneiden jäsenanomukset noin kahden viikon kuluessa. Saat sähköpostitse lisäohjeita ja kutsun mahdolliseen näyttökokeeseen.
- Sen jälkeen kun melontanäyttö on annettu ja olet saanut viestin että sinut on hyväksytty melovaksi jäseneksi, maksa saamiesi ohjeiden mukaiset maksut. Huom! Älä maksa maksuja ennen kuin sinut on hyväksytty jäseneksi!
- Jos maksat myös avainpantin, voit liittymisen jälkeen noutaa avaimen keskiviikkopäivystyksestä maksukuittia näyttämällä.
Melontanäyttökoe
Melontanäyttökokeella osoitetaan riittävät perusteet melonnasta ja kajakin käsittelystä. Näyttökokeesta voit sopia jäsenkirjurin tai kurssivastaavan kanssa.
Melontanäyttökoe on maksullinen. Melontanäyttökokeen maksu on samansuuruinen kuin seuraan liittymismaksu. Melontanäyttökoemaksun lisäksi ei tarvitse maksaa seuraan liittymismaksua.
Tiedot
- Perustiedot melonnasta ja välineistä, niiden säädöistä, käsittelystä ja valinnasta
- Varusteet: kanootit, liivit, aukkopeitteet, melat ym.
- Turvallisuustietous ja ymmärrys
Taidot
- Kajakkiin ja kajakista laituriin ja luonnonrantaan
- Kajakissa aukkopeitteen kiinnitys ja avaus
- Hyvä melonta-asento, tasapainon pitäminen ja rentous
- Eteenpäinmelonta
- Taaksepäinmelonta
- Pysäytys
- Sivuttain melonta ainakin yhdellä tapaa
- Tuen ottaminen vedestä
- Kajakin ohjailu ja kääntäminen:
- melanvedoilla
- peräsimellä
- nostoevällä
- painonsiirrolla
- melan käyttö peräsimenä
- 360° paikoillaan kaarivedoilla
- 8-rata
- Kajakin kaataminen, pelastautuminen avustettuna takaisin kajakkiin.
- Lauttaanmeno vesillä ja siitä irrottautuminen
Sivua on päivitetty viimeksi 4.8.2024.